Azorit
Azoreiden saariryhmä houkuttelee luonnosta kiinnostuneita matkailijoita sen upealla luonnollaan. Tällaista maisemaa ei voi nähdä missään muualla maailmassa. Azorit on todella ainutlaatuinen paikka. Turismi siellä on vielä uutta, joten matkailija saa nauttia lomastaan aivan eri tavalla kuin tunnetuissa lomakohteissa. Azorit on kuin luonnon paratiisi. Siellä elää paljon erikoisia kasveja ja eläimiä ja lintuja ja kameralle tulee todella käyttöä loman aikana.
Azoreille on lyhyt lentoaika, vain noin viitisen tuntia. Ja sen matkan päässä odottaa ennen näkemätön maailma. Azoreiden saariryhmään kuuluu monta eri saarta, mutta useimmiten Azoreiden lomailijoiden matkat suuntautuvat saariryhmän pääsaarelle.
Paikalliset ihmiset ovat ystävällisiä ja suhtautuvat matkailijoihin hyvin. Mitään suurta turistiryntäystä saarille ei edes haluta, sillä se pilaisi paikan ainutlaatuisen luonnon.
Azorit ei ole tyypillinen etelänmatkakohde, sillä siellä ei juurikaan ole rantoja eikä auringonpalvontaan ole hyviä mahdollisuuksia. Välillä aurinko toki paistaa, mutta Azoreilla myös satelee usein ja taivas on usein pilvessä, vaikka lämmintä olisikin.
Azoreiden ruokakulttuuri on ihanaa ja paikallisissa ravintoloissa syöminen on elämys. Ruokakulttuurissa on vaikutteita niin Portugalin kuin Espanjankin keittiöistä. Tuoreita raaka-aineita käytetään paljon ja kala on paikallinen erikoisuus. Usein kala on samana päivänä pyydystettyä, joten se on takuuvarmasti tuoretta ja maistuvaa.